Pirunpelto

Syvällä Kannonkosken metsissä piilee paikka nimeltä Pirunpelto. Koiralammen rannalta lähtee polku, joka kapuaa jyrkkää mäkeä pohjoiseen Isohiekalle, alueelle, joka on alueen suurin avoin kivikko.

Matkan varrella oikealla puolella tiestä näkyvät jääkauden aikana muokkaamat valtavat lohkareet, jotka ovat kasautuneet tiiviiksi kasaumaksi. Pirunpellon maisemaa hallitsee karu kivikko, jossa ei ole kasvillisuutta. Kivikko on niin tiheä, ettei edes ruoho tai pienet pensaat löydä tilaa kasvaa.

Pirunpellon laitamilla kasvaa harvaan kitumäntyjä, jotka taistelevat kituliaasti elämästään karussa ympäristössä. Ainoa kasvisto, joka on onnistunut sopeutumaan tähän ankaruuteen, ovat jäkälät. Ne peittävät kivien pinnat erilaisilla lajeillaan, kuten rupijäkälistä kiventieraaseen.

Täällä luonto ja aika ovat pysähtyneet omalla tavallaan, ja Pirunpelto on muisto menneisyydestä, jossa ihmisen läsnäolo on vähäistä ja luonnon voima hallitsee.

Paikan synkkyyttä ja eristäytyneisyyttä kuvaa hyvin paikallisväestön sananparsi: ”Oispa se hyvä, kun sais eukkosa suun nii nätisti tukkoon, sano Huvilan Ville, kun radion sulki.”